Makupaloja maailmalta!
Tässä tapahtumia ja tapauksia seuramme jäseniltä koottuna.
Raaseporin kaupungissa toteutettiin kreikkalainen viikko
24. – 31.7. 2010.

Kreikkalainen kulttuuriyhdistys Artemis Leroksen saarelta vieraili
tapahtumassa. Vierailun sieluna ja toteuttajan oli rouva
Christine Schildt, jonka toinen koti on Raaseporissa ja toinen
Leroksessa. Christine ja Göran Schildti ovat parhaiten
tunnettuja purjehdusmatkoistaan Daphne-veneellä.
Tapahtumaa ei suuremmin markkinoitu ja melkoisella salapoliisin
työllä asiasta saatiin pientä vihiä ja pieni joukko seuramme jäseniä
pääsi lähtemään torstaina 29.7. seuraamaan Atemis-seuran esitystä.
Ensiksi tanssittiin Raaseporin iltatorilla - musiikki oli
mukaansa tempaavaa ja jäsenet houkuttelivat tanssiin mukaan myös
katsojat. Parketti oli vähän kivinen ja hiekkainen, mutta
”letka” kiemurteli pienien kivien lennellessä..Jos hengen paloa
löytyy, käy tanssiminen sorakentällä myös paljasjaloin, kuten
valkopukuinen lady iloisesti hymyillen osoitti.
Artemis-seuran pääesiintyminen oli sitten illalla
Knipan-ravintolassa, mikä oli positiivinen
yllätys meille ko
paikkaan vain ruokailemaan menneille matkalaisille. Illasta
kehittyi täydellinen ”kreikkalainen ilta” – tanssiesitykset olivat
loistavia – niin yleisö kuin tanssijatkin näyttivät nauttivan!
Valitettavasti seuraavana päivänä työt odottivat ja ilta oli
lopetettava selkeästi aivan liian aikaisin. Tapahtuma oli
todella huippua – harmittaa suunnattomasti
tämä huono markkinointi!!
PS. Artemis-seura oli ollut myös Turussa ti 27.7.
Forum Marinumissa viihdyttämässä Daphne-ravintolan lounasasiakkaita
– tämä saatiin kuulla liian myöhään …..
Christine ja Göran Schildtin Tammisaaren
kodissa on kesänäyttely avoinna vielä 12.9.2010 saakka (avoinna
ti-su klo 11 -17).
Näyttelyssä on esineitä ja valokuvia heidän Leroksen kodistaan.
Christine ja Göran Schildtin säätiö on myös julkaissut uuden kirjan
”Ankkuripaikka Leros”, jossa kerrotaan Leroksen kodin synnystä ja
saaren elämästä sanoin ja kuvin. Kirjaa on saatavana sekä
suomen että ruotsinkielisenä. Kirjaa kannattaa kysellä
kirjakaupoista.