Puheenjontajalta
Talvi on tullut meille Suomeen ja lehtien lämpötilailmoitusten
mukaan myös Kreikkaan.
Kylmää on ollut myös kaikenmoinen uutisointi Kreikasta,
säästöleikkurit iskevät, kouluja suljetaan, sähkön hinta pilvissä,
raha ei riitä enää normaaliin elämään… ja samaan aikaan myös
moititaan laiskuudesta ja leväperäisyydestä.
Ennustukset euron vaihtumisesta drakmaan vahvistuvat – viimeisin
ennuste asiasta oli, että vuoden 2012 loppuun
mennessä ollaan takaisin drakmoissa.
Positiivista on kuitenkin suomalaisten matkanjärjestäjien ilmoitus,
että Kreikka on edelleen ensi kesän matkojen osalta suomalaisten
suosikki! Omalla matkailulla maahan viety ”tukieuro” menee varmasti
perille ja saa vielä kunnollisen vastineenkin tälle rahalle.
Yhdistyksemme toiminta pyörähtää taas käyntiin ja tässä vuoden
ensimmäisessä tiedotteessa on jo monia vaihtoehtoja olla mukana
muistelemassa ja maistelemassa..
Hallitus on tehnyt alustavaa toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle,
mutta kaikki toivomukset ja ideat ovat tervetulleita.
Niistä voi kertoa tilaisuuksissa tai
lähettää sähköpostia. Hallituksen jäsenten yhteystiedot ovat tässä
tiedotteessa ja toivomme, että niitä myös käytätte.
Oikein mukavaa ja aktiivista Uutta Vuotta kaikille jäsenille –
odotan ja toivon näkeväni Teidät kaikki tänä vuonna!
Terveisin
”Uusvanha” puheenjohtaja Anja-Anniina Pirttimaa